Studeon uusi alusta otetaan käyttöön heinäkuun alussa 2021. Samalla nykyinen alusta poistuu kokonaan käytöstä. Kaikki käyttäjien tiedot, omat tehtävät ja sisällöt, opiskelijoiden tekemät tehtävät ja kokeet, muistiinpanot ja merkinnät siirtyvät uuteen alustaan. Eli oppimateriaalien käyttöä voi jatkaa entiseen tapaan, toki uudessa käyttöliittymässä ja entistä laajemmin ominaisuuksin.

Lukio: Omien sisältöjen ja tehtävien siirtyminen 2016 LOPS:n sisällöistä 2021 LOPS:n materiaaleihin

Myös lukion LOPS 2016 -oppimateriaaleihin tehdyt opettajan tehtävät ja sisällöt siirtyvät uuden LOPS:n vastaaviin lukuihin. Osa luvuista on vaihtunut kokonaan. Tällöin sisältöjä ei voi siirtää. Studeon tiimi on kuitenkin pyrkinyt huolehtimaan siitä, että sisältöjen pitäisi siirtyä niitä vastaaviin lukuihin.

Osa sisällöistä saattaa siirtyä eri lukuihin, mihin opettaja ne haluaisi. Studeoon on rakennettu siirto-toiminnallisuus, jossa sekä opettajan omia sisältöjä että omia harjoituksia voi siirtää luvusta toiseen saman oppimateriaalin sisällä. Toiminnallisuus löytyy uudessa alustassa omien harjoitusten ratasvalikosta ja sisältöjen muokkaustilasta.

Löysitkö etsimäsi vastauksen?